Päivä käynnistyi ennakkotehtävällä omassa blogissa. Teemana olivat aktivoivat työtavat ja pohdinnan avuksi oli laadittu kolme kysymystä.
1. Mitä aktivoivia opetusmenetelmiä hallitset?
2. Millaisissa tilanteissa käytät niitä?
3. Miten toteuttaisit ne verkossa?
Päädyin katsomaan aivan aluksi Amok:n sivuilta opetusvideon Aktivoivat opetusmenetelmät. Omassa opetuksessani käytän usein itsekin ennakkotehtävää virittämään opiskelijoita tulevaan teemaan. Ennakkotehtävät siksikin, että monimuoto-opiskelussa lähipäiviä on suhteellisen vähän ja on tärkeää päästä heti asiaan kiinni, kun kokoonnumme yhteen. Vältän omassa opetuksessani perinteistä luentoa, jossa luennoitsija on yksinpuhuja. Sain tästä tarpeekseni yliopistolla, kun istuin päivästä toiseen vain passiivisena muistiinpanojen kirjoittajana. Liikunta-alan opiskelijoita luennot eivät lähtökohtaisestikaan kovin paljon innosta, he haluaisivat opinnoissaan keskittyä mahdollisimman paljon oman kehon käyttöön, mutta teoreettista opetustakin jonkun verran tarvitaan. Pyrin tosin rytmittämään käytäntöä ja teoriaa intervallityyppisesti, jolloin opiskelijat jaksavat paremmin keskittyä.
Helpoiksi aktivointimenetelmiksi olen kokenut erilaiset pari- ja ryhmäkeskustelut, joiden tukena hyödynnän usein case-esimerkkejä, väittämiä, kuvia ja opiskelijoiden tunnekokemuksia. Joskus keskustelut toteutetaan liikkuen esim. kävellen pienenä happihyppelynä ulkona. Toisinaan käytän puhuja-observoija työskentelyä: toinen parista kertoo kokemuksensa ja toinen reflektoi kuulemansa puhujalle. Toiminnallisemmista opetusmenetelmistä posterinäyttelyt ja learning cafe -tyyppiset ryhmätyöskentelyt ovat tutuimpia. Tosin nykyisin sekoitan ryhmiä pöytävaihtojen välissä enemmän, koska olen kokenut vähän tylsänä isännälle/emännälle istua koko ajan saman pöydän ääressä. Tällöin pöytälakana/fläppipaperi on ainoa, joka pysyy koko ajan samassa paikassa. Palaute- ja asennejanan käyttöä olen lisännyt, sillä koen opettajana niiden kautta saavani jatkuvaa tukea opetuksen suunnittelulle ja keskustelun herättelyille. Esimerkiksi pari päivää sitten saimme aikaan mielenkiintoisen keskustelun, kun laitoin soveltavan liikunnan opintojaksolla opiskelijat valitsemaan asennejanalta oman paikan sen mukaan, miten avoimia ja suvaitsevaisia erilaisten ihmisten (kehitysvammaiset, liikuntarajoitteiset, maahanmuuttajat, vanhukset..) kohtaamiselle he tällä hetkellä ovat.
Verkossa aktivointikeinoina käytämme oppilaitoksessamme Moodlea ennakkotehtävien palautuskanavana, mutta liikunnan ammattitutkintolaisilla on käytössä myös keskusteluissa omat blogit, joihin annetaan erillisiä pohdinta ja vertaiskommentointitehtäviä. Viimeksi lähijaksolla kokeilin Padlet-toimintaympäristöä aktivointitapana. Opiskelijat saivat kirjoittaa kommentteja luennon alussa ja aikana alustalle, sitä voisi varmasti hyödyntää osittain myös palaute- ja asennejanan alustajana. Viime keväänä kokeilin ensimmäistä kertaa myös Twiittausta osana opiskelijoiden seminaaripäivää, näin hästägitkin tulivat tutuksi. Virtuaalisista oppimisympäristöistä kokonaisina opiskelupäivinä minulla ei ole opettajan näkökulmasta kokemusta.
Virtuaalisessiossa HOPE-ryhmämme toimi havainnointitehtävissä iVET-ryhmän opiskellessa AC-alustalla aktivoivia työtapoja, yhteisenä kielenä toimi englanti. Opiskelijaryhmä käsitteli mm. kulttuurieroihin liittyviä haasteita. Suomalaiset nostettiin esimerkkinä hiljaisista oppijoista. Pohdittiin, onko hiljaisuudessa kyse passiivisuudesta, haluttomuudesta oppia, ymmärtämättömyydestä vai ujoudesta. IVET-ryhmäläiset kyseenalaistivat myös sen, onko luennolla järkeä kysyä aktivoivia kysymyksiä keskustelemalla yhdessä koko luokan kesken, jos vain tietyt opiskelijat osallistuvat tähän. Onko opiskelija joka on hiljaa itse asiassa passiivinen vai ajatteleeko hän liikaakin? Miten eri tavoin voisi opiskelijoita aktivoida muuten kuin keskustelemalla, niin, että hiljaiset ja ujotkin saataisiin mukaan? IVET-ryhmä purki ajatuksiaan erilaisten oppimisnäkemyksien kautta ja keskiössä oli oppimisnäkemyksellinen vertailu itseohjautuvuuden ja tiukasti ulkoapäin kontrolloidun näkemyksen erilaisissa näkökulmissa.
KV-ryhmän verkko-oppimisessa on paljon haasteita, osa teknisiä, osa kulttuurisia. Äänenvoimakkuuteen ja selkeyteen on kiinnitetävä erityistä huomiota, minulla oli välillä todella hankala saada puheesta selvää kun mikrofoni särisi ja englannin ääntämys oli vaihtelevaa. Kulttuurinen ero taas lienee toisen puhumisen ja näkemyksien kunnioittaminen, päällekkäin puhumista ilmeni paljon ja keskustelun vetäjän olisi pitänyt olla jämäkämmin antamassa puheenvuoroja. Eräs opiskelija provosoi ja provosoitui ja häipyikin sitten suurieleisesti kesken kaiken langoilta. Kysymysten asettaminen tulisi yleisesti ottaen olla riittävän selkeää ja yksinkertaista, jotta kaikki mukanaolijat ymmärtävät, mistä kulloinkin keskustellaan. Itse tipahdin välillä kärryiltä, mutta onneksi kuvat ja YouTube-linkit havainnoivat, mistä oli kyse ja sain idesta nopeasti kiinni. Chatin yhtäaikainen käyttö oli itselleni mieluista, mutta saattoi olla osalle vaikeaa keskittyä moneen tietolähteeseen yhtäaikaa.
Omalla työurallani pääsen aika ajoin opettamaan englanniksi tai oikeastaan suomen ja englannin yhdistelmänä, kun muutamia opiskelijoita tulee eri kulttuureista. Tähän asti olen suoriutunut siitä mielestäni ihan hyvin, kehonkieli ja muut vaihtoehtoiset kommunikointitavat esim. kuvat ovat auttaneet vuorovaikutustilanteissa. OSAO:lla tuntiopettajana työskennellessäni opetin liikunnan lyhytkurssin valmistavissa opinnoissa, jossa ryhmässä oli eri puolilta maailmaa tulleita opiskelijoita ja yhteistä kieltä sai todenteolla etsiä. Siitäkin selvisin kuitenkin avoimella asenteella. Lähtökohtaisesti koen, että voisi tehdä hyvää käydä opettajavaihdossa jossakin, jotta vieraan kielen käyttöön saisi lisävarmuutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti