Teoreettinen tietämys opetus-, ohjaus- ja oppimisprosessissa

Virpiniemen liikuntaopistolla, jossa toimin tällä hetkellä opettajana, liikunta-alan opinnot on pääsääntöisesti toteutettu monimuoto-opiskeluna ja liikunta-alan perustutkinnossa oppisopimuskoulutuksena. Tällöin aidot työtilanteet, käytännönläheisyys, työssäoppimisen ja itsenäisen opiskelun rooli on keskeistä, koska kontaktiopetusta oppilaitoksessa on niin vähän. Yksilöllisiä oppimispolkuja tuetaan henkilökohtaistamalla, räätälöimällä opintoja kullekin sopiviksi. Suhteellisen pienenä oppilaitoksena Virpiniemellä on mahdollisuus toimia opiskelijan näkökulmasta "ketterästi" löytäen monia joustavia toimintatapoja. Ei ole yllätys, että liikunta-alalle suuntautuu paljon esim. itse vielä aktiiviurheilu-uraa tekeviä opiskelijoita ja urheilun ja opintojen yhteensovittamisessa on välillä haasteita. Tätäkin taustaa vasten teoreettinen viitekehys ja oppimiskäsitykset nojaavat alalla vahvasti kokemusperäiseen ja konstruktivistiseen tiedon käsittelyyn. Tavoiteltava ammattitaito: laadukas liikunnanohjaaminen, antaa paljon tilaa yksilöllisiin ratkaisuihin, painotuksiin ja joustavuuteen kunkin opiskelijan mielenkiinnon ja motivaation puitteissa vaikkapa lajivalintojen osalta ja liikunnan ohjaamisen toteutustavoissa. Toisaalta liikunnanohjaamisen perusta nojaa vankkaan tutkimustietoon vaikkapa ihmiskehon toiminnasta, anatomiasta ja fysiologiasta, mikä sinänsä antaa toiminnalle tietyt raamit ja tietopohjan, jotka jokaisen on hallittava. Tämä tutkimustieto kuitenkin muuttuu (syventyy) jatkuvasti ja se taas vaatii jatkuvaa omaehtoista perehtymistä ja osallistumista alan keskusteluun sekä oman tietotaidon muokkaamista.

Kuten monella muullakin käytännönläheisellä alalla, liikunta-alallakin oppimisen ajatellaan olevan prosessi, jossa yhdistyvät esim. Deweyn Learning by doing -metodi; aidoissa olosuhteissa tapahtuva yrityksen ja erehdyksen kautta tapahtuva oppiminen, tekemällä oppien ja kokeillen sekä Kolbin kokemusperäinen oppiminen, jossa yksilöllisen pohdiskelevan havainnoinnin ja kollektiivisen vuorovaikutuksen kautta reflektoiden muodostetaan yhteisiä ratkaisuja, teorioita ja sääntöjä. Monipuoliset toimintaympäristöt ja aidot asiakaskontaktit jo opiskelujen alkuvaiheessa mahdollistavat teorioissa tavoiteltavien päämäärien toteutumista käytännössä. Lähtökohtaisesti tärkein työkalu, oma keho, avaa lukemattomia mahdollisuuksia tekemällä oppimiseen ja kokeiluun. Se, että liikunta-alan opiskelijaryhmien oppimisprosesseissa hyödynnetään usein useamman päivän kestäviä vaelluksia ja leirikouluja, virittää opiskelijat luottamukselliseen ja turvalliseen oppimisilmapiiriin, jossa on hedelmällistä toteuttaa kollektiivista reflektointia. Opettajan rooli on toimia kannustavana ja ymmärtävänä kysymysten asettelijana, ohjaajana ja toimintojen mahdollistajana. Ohjausprosessissa edellä mainittujen teorioiden lisäksi hyödynnetään esim. psykoanalyyttista teoriaa, mikä antaa ohjaajalle välineitä ymmärtää opiskelijan tiedostamattomia motiiveja ja merkityksiä, jotka ovat läsnä vuorovaikutustilanteissa ja mahdollisesti jopa estävät oppimisprosessia. Tällaisia merkityksiä löytyy yleensä vaikkapa opiskelijoiden aiemmista koululiikuntakokemuksista. Arvioinnissa puolestaan edellämainitut teoriat näkyvät mm. vertaisopponointeina ja itsearviointeina, jotka ovat aina osa kokonaisarviointia. Opponointia ja itsearviointia harjoitellaan sekä suullisesti että kirjallisesti valmistavassa koulutuksessa ja reflektoivalla itsearvioinnilla on mahdollisuus osoittaa osaamistaan esim. näyttöjen arviointikeskustelussa.

Teoreettisen tietämykseni ja tutkimuksellisen otteeni koen saaneeni hyvälle pohjalle kasvatustieteen maisterin opinnoista, joissa pääaineeni oli kasvatustiede ja sivuaineeni psykologia ja sosiologia. Etenkin, kun työssäni painottuu juuri liikuntakasvatus, laajoista kasvatustieteen opinnoista on paljon hyötyä. Liikunnan ammattitutkinnon valmistava koulutus kouli puolestaan liikunta-alan teoreettisen tietopohjan haltuunottamiseen. Vuonna 2011 pääsin ensimmäisen kerran konkreettisesti hyödyntämään liikuntakasvatuksen teoreettista osaamistani, kun laadin Haapaveden Opistolle 15 opintopisteen laajuisen Liikunnan ja kasvatusalan linjan opetussuunnitelman. Koulutus oli silloin Pohjois-Suomessa pilottikokeilu ja sitä toteutettiin parin vuoden ajan sellaisenaan.

Kirjoitan omaan tanssillisenvoimistelun harrastustoimintaani liittyvää blogia Flow - ajatuksen ja liikkeen virtaa, joka on saanut valtakunnallista huomiota Suomen Voimisteluliitossa. Monet postaukseni pohjaavat lajin teoreettiseen viitekehykseen, naisvoimistelun historiaan ja Jyväskylän Yliopiston Liikuntatieteen pitkäaikaisen voimistelupedagogin Marjukka Vasunnan oppeihin. Osittain olen jopa ollut luomassa ja nykyaikastamassa teoriaa itse. Tämän seurauksena minut kutsutiin vetämään tanssillisen voimistelun valtakunnallista kehittämisfoorumia Vantaalle syksyllä 2013, joka kokosi lajin asiantuntijakaartia koolle keskustelemaan tulevaisuuden näkymistä. Olen koonnut Suomen Voimisteluliitolle myös koulutukselliseen käyttöön Tanssillisen voimistelun ops:n, joka käsittää voimistelun opettamisen teoriaa alle kouluikäisistä aikuisiin terveysliikkujiin asti. Näin ollen arvioin oman teoreettisen tietämykseni olevan hyvällä kehityksen asteella, osin pätevääkin. Liikunta-alan tutkimukseen minun on erityisesti painotettava lisäperehtymistäni. Virpiniemessä osaamisen jakaminen/tutorointi eri liikunnan painotusalueilla on ratkaistu yhteisopettajuuden muodossa, jolloin kokeneempi/aiheenasiantuntija suunnittelee ja toteuttaa opetuskokonaisuuden yhdessä kokemattomamman kanssa ja esim. kun yksittäisissä kursseissa opettajaa vaihdetaan, muutos tehdään saattaen vaihtaen. Tätä kautta koen saavani itse paljon kehittymisenpaikkoja omaan ammattitaitoni kohentamiseksi.