Tervetuloa reflektoiva heinäkuu

Kuudes lähiopetuspäivä selkiytti, kokosi ja lähetti matkaan kohti itsearviointien täyttämää heinäkuuta. Työtä on paljon, mutta nyt ainakin tiedän, mitä aloitan tekemään, miten sen rakennan ja millä aikataululla.

Aamupäivän opetusmenetelmä sanaselityspeli pedagogisista käsitteistä oli mainio, otan käyttöön heti omalla alallani vaikkapa erilaisten perusvoimistelun alkuasentojen kertauksen yhteydessä. Sanaselityspelin jälkeinen keskusteluluento opetusmenetelmistä, -teorioista ja käsitteiden avaamisesta oli tarpeellinen ja kokoava, varmasti niistä olisi riittänyt pohdittavaa enemmänkin. Kuten toin esille, opetusmenetelmien käyttö ei tulisi olla mielivaltaista kikkailua, vaan opettajan on aina pohdittava omia valintojaan, miksi päätyy juuri tietyntyyppiseen opetustyyliin ja teoreettiseen näkökulmaan, mitä sillä tavoittelee, millainen oma rooli opettajana niissä on jne. Hyvää yhteistä pohdintaa syntyi myös opetusteko - oppimisteko -käsiteparista, joka liittyi edelliseen. Vielä lounaallakin jatkoimme Hannan kanssa mielenkiintoisia pedagogisia pohdintoja omien alojemme näkökulmista ja toisaalta kasvatustieteen maisteriopintojen pohjalta. Tämäntyyppistä yhteiskeskustelua ja yhteenvetoa kaipaan aina oman oppimiseni tukemiseksi, opettajana kehittymisessä tämäntyyppistä reflektointia on tehtävä jatkuvasti.

Iltapäivän itsearviointikehikon avaaminen kysymysten avulla auttoi myös ajatusprosessissa eteenpäin. Nyt alan saada jutun juonesta tarttumapintaa, en enää leiju tai haahuile ilmassa. Taatusti haasteita tuottaa vielä riman asettaminen omissa oppimistavoitteissa suhteessa jo olemassa olevaan osaamiseen: ehkä alan kuitenkin hyväksyä sen, että harppaus opettajana kasvamisessa ei tarvikaan olla näissä opinnoissa niin valtaisa kuin etukäteen mielsin. Olemassa olevien osaamisresurssien esiinnostaminen voi siten olla Tiiun sanoin myös voimaannuttava prosessi, työelämäkokemus ei ole valunut hukkaan, vaan muokannut ja rakentanut vähitellen ammattitaitoa, jota nyt kasataan näkyviin (näkyviin myös itselle) ja täydennetään reflektoiden.

Mukavaa, että saimme toimimaan Hoperyhmän myös facebookissa, jospa kesän aikana pystymme tsemppaamaan sitäkin kautta toisiamme. Lupa tosin on välillä myös lomailla...

  

Draamaa ja vuorovaikutusta

Viides lähiopetuspäivä keskittyi vuorovaikutustaitojen kehittämiseen, opiskelijan kohtaamiseen ja erityispedagogiikkaan. Menetelmänä hyödynnettiin mm. draamapedagogiikkaa. Huippupäivä, ryhmäytymisen kannalta ihan ehdoton!

Jannen vetämästä draamasessiosta jatkokäyttöön lähtevät ainakin herättelyt ja tuolikohtaukset. Ääntä, kosketusta ja nopeaa reagointia vaativat herättelyharjoitteet voi viedä mihin vain, palaverien aloittajaisiksi, taukojumpaksi keskelle luentoa tai loppukevennykseksi intensiivisen päivän päätteeksi. Tuolit puolestaan ovat mainio tapa havainnollistaa vaikkapa ideariihen tuotoksia, väittämiä, asenteita, kohtaamisia, palautteenantoa...

yksilöön kohdistuvaa väärää vallankäyttöä

Miran ja Aino-Maijan erityispedagogiikkaan liittyvä MO-tehtävä kuvakommunikaatiosta oli hyödyllinen. Papunet on sivustona minulle tuttu soveltavan ja lastenliikunnan käytössä, mutta en olekaan hokannut käyttää sitä kännykän avulla missä vain! Uutta oli myös kuvalukujärjestykset, -päiväohjelmat ja -opsit sekä tunnemittari. Ei muuta kuin askartelemaan. Kaikilla lapsilla käyttökelpoinen, varmasti myös maahanmuuttajilla ja vanhuksilla.

kuvin havainnollistettu lukujärjestys

Toivekäsi-moitekäsi -harjoite oli ehkä liian teennäinen sormilla puhuttuna, vaikea suorastaan, mutta ideana kannustavan/positiivisen ja moittivan/negatiivisen asenteen vaihtelu dialogissa käyttökelpoinen. Minulla toimisi paremmin lähestymistapana vaikkapa värit eli asennetta, sävyä, tunnelmaa dialogiin haettaisiin esim. keltaisen, valkoisen, punaisen ja mustan värin avulla.

Oma MO-tehtävämme Hannan kanssa Toiminnallisia vuorovaikutustyökaluja varhaiskasvattajille päätti päivän. Sessio aloitettiin virittäytymistehtävällä, opetuskävelyllä Ainolan puistoon, jonka aikana piti keskustella kaverin kanssa mielleyhtymiä teemasta lapset ja vuorovaikutus. Tehtävä purettiin lyhyesti puistoon saapuessamme. Hanna pohjusti lasten kanssa käytävää vuorovaikutusta ja sen merkitystä mm. varhaiskasvatussuunnitelmaan viitaten sekä omien kokemustensa kautta lähihoitajaopiskelijoiden opettajana. Itse vedin muutaman toiminnallisen tehtävän, joiden taustalla oli ajatus osallistamisesta, kuulluksi tulemisesta, ryhmäytymisestä ja miellyttävästä kosketuksesta. Hanna rauhoitti toiminnan satuhierontaan. Puistoalue oli toimintaympäristönä mukava, mutta se olisi toiminut paremmin, jos olisimme olleet kauempana autotiestä ja melusaasteesta. Teorian ja toiminnan olisi näin jälkikäteen ajateltuna voinut pilkkoa vuorottelemaan, näin ei ainakaan olisi tullut niin kylmä paikallaan seisomisesta. Hyvä oppimistehtävä tämä MO-tehtävä ja mielenkiinnolla odotan videomateriaalia ja palautteita kehittymiseni tueksi jatkoa ajatellen. Palaan tähän osaamisresurssejani arvioidessani. Kiitos Hoperyhmälle heittäytymisestä. Yllättävän hyvin se metallimieskin taipuu hämähäkinverkkoa rakentelemaan hyppynaruista...

Hämähäkkiverkon kudontaa yhdessä

Satuhierontarauhoittuminen

  

Lakipäivä

Neljäs lähiopetuspäivä pureutui opettajan työtä ohjaavaan lainsäädäntöön. Äkkiseltään ajateltuna tärkeä, mutta...vähän kuiva teema. Päivä kului kuitenkin suht leppoisasti ja nopeasti. Etenkin case-kuvausten kautta käydyt keskustelut avasivat lainsäädäntöä käytännöntasolle ja muistuttivat opettajan vastuullisesta työstä ja roolista.

Finlex.fi-sivuston lisäksi toinen todella hyödyllinen linkki jatkoa ajatellen on operight.fi opettajan tekijänoikeuksiin liittyen. Lounaalla käydyn pöytäkeskustelun tuloksena puolestaan oppilaitosten turvallisuussuunnitelmat nousivat keskiöön ja ehdin nopeasti viestitellä asiaan liittyen Virpiniemen liikuntaopiston koulutuspäällikön kanssa. Lähinnä huolenani oli uudet opettajamme ja sijaiset. Miten loisimme saumattoman perehdytysjärjestelmän, jossa varmistaisimme oppilaitoksemme sisällä turvallisuusasiat koko henkilökunnan keskuudessa aina ajantasalle?

Päivän aikana huomasin kelaavani omaa työhistoriaani eri oppilaitoksissa liikunnanopettajan roolissa. Kun on toiminut lähinnä äitiyslomien sijaistajana, perehdytys on ollut vähäistä ja työyhteisökulttuureihin on pitänyt mukautua nopeasti tuntosarvien avulla. En juurikaan ole perehtynyt opettajan työtä ohjaavaan lainsäädäntöön teoriassa, vaan oppi on tullut käytännön sanelemana, joskus kantapäänkin kautta. Näin jälkikäteen ajateltuna, onneksi mitään pahempaa ei ole sattunut... Ajatuksia kokoava päivä ja hyvä materiaalipaketti jatkoa ajatellen. Heti tuli pätevämpi olo.

Kyllä opettajan työ on hieno ammatti.

   

Virtuaalikohtaamista ja -oppimista

Kolmas lähiopetuspäivä tapahtui virtuaalisessa oppimisympäristössä: omat hyvät ja haastavat puolensa, kuten kaikissa oppimisympäristöissä. Päivä oli mukava työstää omalta kotisohvalta rennoissa lökövaatteissa lempikahvikupposen kera, mutta tekniikan haltuunotto ei käynyt ihan yhtä rennosti kokonaisuuden kannalta. Milloin oli ääni tai kuva kadoksissa, milloin taas tuli klikkailtua vääriä linkkejä. Kun parikymmentä enemmän ja vähemmän teknologiaosaamisella varustettua aikuisopiskelijaa yhdistetään ensimmäistä kertaa vempaimineen virtuaaliseen oppimisympäristöön, syntyy väistämättä myös tahatonta komiikkaa :)  

Aamupäivän sessio toteutettiin breakout-tiloissa, joihin ryhmäläiset oli etukäteen arvottu. Alustuksena keskustelulle ja ydinasioiden kirjaamiselle toimi kullekin ryhmälle valikoitu elokuva sekä kehittämiskohteiden visualisointi piparkakku-ukkelin avulla. Oma ryhmäni käsitteli elokuvaa palautteenannon merkityksestä. Piparkakun sisään kirjattiin asioita, joita elokuvan ja keskustelun pohjalta koettiin omiksi kehittämisenkohteiksi ja ulkopuolelle niitä kehittämishaasteita, joita esimies tai yhteiskunta asettaa. Palaan piparkakkupohdintaani sivulla, joka käsittelee arviointi- ja palauteosaamistani. Ryhmä valitsi minut vetäjäksi ja kirjasin ajatuksia yhteisestä pohdinnastamme virtuaaliselle muistilapulle, jonka myöhemmin koko Hoperyhmämme näki. Haaste oli se, että osa ryhmästämme oli klikannut vahingossa väärää elokuvalinkkiä, emmekä siis loppupohdinnassamme jakaneet samaa katselukokemusta. Toisaalta tämä pakotti meidät todelliseen yhteistoiminnalliseen oppimiseen, kun elokuvan katsoneet joutuivat referoimaan sisältöä ja kaivamaan sen ydinasiat muille. "Oikeaa" elokuvaa katsomattomat puolestaan toivat näkemyksiään selkeästi vain omasta kokemustaustastaan ja loivat jopa asiayhteyksiä katsomaansa "väärään" elokuvaan, Opetuksessa ja oppimisessa synteesien luominen on tärkeä taito, lopulta niin moni asia liittyy toisiinsa, ettei tämä "väärien" elokuvien -katsomiskokemuskaan hukkaan mennyt. Lopuksi pohdinnat avattiin vielä ryhmän vetäjän toimesta koko Hoperyhmälle, mikä oli myös merkittävä osaamisresurssien osoittamismahdollisuus opintojen kannalta. Tässä linkki vetämääni InputOutput-elokuvan johdattamaan pohdintayhteenvetoon, huh, enää ei tarvitse jännittää spontaanejakaan opetustehtäviä koko ryhmälle, kun sen on nyt omalla kohdalla korkannut.

Iltapäivän sessioiden opetusmenetelmänä oli learning cafe. Työskentelimme neljässä virtuaalitilassa, jota veti valittu isäntä/emäntä, joka pysyi koko ajan samassa virtuaalitilassa, kun muut kiersivät niitä pienryhmissä. Keskustelujen aiheina oli oppimisympäristön, opetussuunnitelman, organisaation ja opettajan ajantasaisen osaamisen kehittäminen. Keskustelujen aikana jokaisella oli mahdollisuus kirjata ajatuksiaan virtuaaliselle lakanalle. Isäntä/emäntä vetivät käydyt keskustelut vielä lopuksi yhteen koko Hoperyhmälle. Viimeinen tehtävä ennen juhannuksen viettoon siirtymistä oli kirjata monivalintatehtävään oma arvio kehittämisosaamisesta annettujen väittämien pohjalta sekä kirjata avoimeen kenttään, miten on kehittänyt oman alan opetusta kokemuksen pohjalta.  

Verkko-opetuspäivä oli kiinnostava ja muutamista teknisistä vaikeuksista huolimatta toivoisin tällaisia lisää. Oppimisympäristö oli minulle uusi, usein ajatellaan, että liikuntaa ei voisi oppia ja opettaa kuin käytännössä todellisissa toimintaympäristöissä, mutta esimerkiksi usein opiskelijoiden tylsäksi kokema anatomian ja fysiologian opiskelu saisi varmasti lisämielenkiintoa tämäntyyppisten menetelmien avulla. Näkisin myös liikuntatapahtumien ja -leirien suunnittelun mielekkäänä näin virtuaalisesti. Sometan. Olen siis olemassa -postauksessa olenkin tuonut esiin omaa resurssiosaamistani sosiaalisen median osalta, mutta myönnän harjoituksen puutteen tämäntyyppisissä oppimisympäristöissä ja mielelläni osallistuisin Tiiun mainitsemaan koulutukseen syksyllä. Tässä opettajan rooli tulee mielenkiintoisella tavalla välillä "näkymättömäksi", opettaja muuttuu ohjaajaksi ja oppimisen mahdollistajaksi, tuutoriksi. Opettaja ja oiskelijat saavat mahdollisuuden nähdä muiden "ajatuksenjuoksua" virtuaalisissa muistilapuissa ja lakanoissa, jopa reaaliajassa. Lisäksi on opeteltava kuuntelemaan toista, kun mikrofonin kautta päällekkäinpuhuminen on mahdotonta. Haasteena on opiskelijan hereilläpitäminen, läsnäoleminen. Etenkin, jos sessiot ovat pitkiä, on myös helppo tuudittautua olemaan passiivinen ja puuhailla netissä muuta. Silti ehdottomasti haasteistaan huolimatta kokeilemisenarvoinen...jään makustelemaan, miten omalla kohdallani siirtäisin liikunnan osittain virtuaaliseksi...

Sometan. Olen siis olemassa.

Virtuaaliminä: jätetyt bittijälkeni, nettiaktiivisuuteni, sosiaalisen median luoma kuva osaamisresursseistani.

Tajusin toisen lähipäivän aikana, kuinka riippuvaista "osaaminen" on muista ihmisistä, toisen ihmisen todistamisesta. Osaamista ja aktiivisuutta "ei ole olemassa", mikäli sitä ei ole jotenkin todennettu olemassaolevaksi toisen ihmisen kautta. Nykypäivänä osaaminen rakentuu ja todentuu enenevissä määrin netissä. Jälkiä jää tahattomasti, mutta jälkiä myös halutaan tiedostaen jättää näkyviin, julkisesti ja edelleen verkottuvaksi, jaettavaksi. Omaa osaamista, vaikuttavuutta jopa sitä missä ja kenen kanssa liikkuu, korostetaan.

Oma yhteiskuvani Jeminan aka performanssitaiteilija Jyrki Karttusen kanssa
viime viikonlopun Kuopio Tanssii ja Soi -tapahtumassa. Jemina pyysi laittamaan tämän kuvan nettiin :)

Olen itse melko aktiivinen sosiaalisen median käyttäjä. Ylläpidän Facebookissa 17 ryhmää työni ja harrastusteni vuoksi. Koen sen tällä hetkellä ylivoimaisesti tehokkaimmaksi yhteydenpitovälineeksi. Markkinointikanavanakin se on helppo, edullinen ja tavoitettavuudessaan mainio. Erityisen ilahduttavaa on ollut se, että FB on mahdollistanut itselleni ajasta ja paikasta riippumattoman vaikuttamiskanavan jopa valtakunnan tasolla erilaisissa ryhmittymissä. Nykyisen työpaikkani Virpiniemen liikuntaopiston FB-sivuille pääsee tästä. Blogeja olen kirjoittanut vuodesta 2007 ja tämä on niistä järjestyksessään kuudes. Koulutuksellisesti melko merkittävään asemaan niistä on noussut kirjoittamani Flow - ajatuksen ja liikkeen virtaa, joka käsittelee omaa osaamisalaani voimistelun ja tanssin näkökulmasta mm. voimistelun merkitystä lapsen liikunnallisen kehityksen tukijana, perusvoimistelun asemaa liikuntakasvatuksessa sekä voimistelun ja tanssin rajapintoja liikekielellisesti. Flow-blogin ansiosta sain syksyllä 2013 kutsun vetää valtakunnallista tanssillisen voimistelun keskustelufoorumia Vantaalla, osana Suomen Voimisteluliiton kehittämistyötä. Toinen mielenkiintoinen omaa alaani koskeva blogikirjoittaminen tapahtui syksyllä 2013 vierailevan kynän muodossa, kun kirjoitin Oulun tanssinkeskuksen JoJo:n blogiin postaussarjan.

YouTube on noussut työssäni ja harrastuksissani merkittäväksi oppimis- ja opetustyökaluksi. Eniten sitä käytän opetusklippien näyttämiseen (esimerkkinä soveltavan liikunnan opiskelijoilla hyödyntämäni videoklippi integroidun tanssin mahdollisuuksista orientoidessani heitä tulevaan käytännön tanssituntiin yhdessä pyörätuolissa tanssivien ryhmäläisten kanssa). YouTube on hyvä kanava musiikin löytämiseksi voimistelu- ja tanssitunneille, mutta lataan sinne myös jonkun verran opiskelijoiden omia ohjaustuokioita ja ohjauksen näyttöjä havainnollistamiseksi ja oppimisen tueksi. Lataukset menevät linkkien taakse, joita eivät hakukoneet löydä, mutta voimme kätevästi hyödyntää niitä omiin oppimistilanteisiimme. Twitter ja Instagramkin ovat tuttuja, kuitenkin Twitterissä olen tyytynyt olemaan lähinnä seuraaja ja Instagrammissa vain pienen lähipiirin jakaja. Hopeopinnot saivat minut kuitenkin laajentamaan someaktiivisuuttani vielä uudelle verkottumisalustalle nimittäin LinkedIniin. Toivon siitä olevan hyötyä nimenomaan ammatillisessa verkostoitumisessa, samalla se "pakotti" dokumentoimaan omia intressejäni ja osaamisresurssejani.          

#kutsumua

Aktiivisena somettajana, olen oppinut olemaan valpas: nappaamaan tietotulvasta nopeasti olennaisen. Kynnys verkottumiseen ja yhteydenpitoon oman alani ammattilaisiin jopa ympäri maailmaa on madaltunut. En iki kuuna päivänä olisi lähettänyt kaikille heille sähköpostia saati soittanut, mutta voin silti tasavertaisesti käydä keskustelua gurujenkin kanssa vaikkapa blogeissa ja twiittaamalla sekä saada ajankohtaista tutkimustietoa ja uutisia nopeasti omaan käyttööni. Tuskin olisin bongannut kaikkia niitä koulutuskohtaamisia ja seminaarejakaan ilman somen luomia mahdollisuuksia. Omalta kotisohvalta on onnistunut myös webinaareihin osallistuminen. Bloggaaminen on kehittänyt omaa ammattitaitoani jatkuvan reflektoinnin ja anlysoinnin tuloksena; kun pukee sanomansa kirjoitetuksi tekstiksi ei ainoastaan avaa asioita itselleen, vaan myös muille reagoitavaksi. Blogipostauksista saamieni kommenttien ja palautteiden avulla kehittämistyötä on jatkettu yhdessä kollegoiden kanssa, mikä on ollut erittäin antoisaa.

Sosiaalinen media on omalla kohdallani avannut mahdollisuuksia, joita olisi ollut vaikea toteuttaa muilla tavoin. Parasta siinä on ollut se, että jälkiä ei ole jäänyt vain bittiviidakkoon, vaan myös aivokuorelle muistoina ja kokemuksina. Jäljet ovat pysyvä osa identiteettiäni.

Pureskeltavaa

Jos ensimmäinen päivä kului ajatusten haahuilussa ja infotulvassa räpiköimisessä, toinen lähiopetuspäivä haastoi käärimään hihat. Ensinnäkin kukin sai perustettua bloginsa, verkottuminen sai näin lähtölaukauksensa. Mikro-opetustehtävään (myöhemmin MO-tehtävä) muotoutui sisältöotsikko ja opetusajankohta puolentoistaviikon päähän. Oman alan opetussuunnitelmatyöskentelyä katsottiin arviointisuunnittelun näkökulmasta. Ehdittiinpä lopuksi pohtia myös läpikäymisen pedagogiikkaa ja piipahtaa tulevan virtuaalipäivän työkalun äärellä.

MO-tehtävän rakennan parini Hannan kanssa vuorovaikutusteeman ympärille otsikolla Toiminnallisia vuorovaikutustyökaluja varhaiskasvattajille. Teema on laaja ja mahdoton ottaa haltuun lyhyessä ajassa, mutta olkoon se pieni kurkistus oman alamme mentelmiin. Toimimme molemmat varhaiskasvatuskouluttajina, joten aihe muotoutui melko vaivattomasti. Toimintaympäristöksi valikoitui puisto.

Opetussuunnitelmatyöskentelyä pureskeltiin ensin pienryhmissä ja lopuksi koko porukan kesken. Tarkoitus oli avata oman alan opetussuunnitelmaa, mutta en halunnut toimia yksin, joten olin osana ryhmää, joka käsitteli sosiaali- ja terveysalan perustutkintoa. Näin jälkikäteen ajateltuna minun olisi kannattanut koko työryhmätyöskentelyn ajan pitää oman alani opetussuunnitelmaa ja tutkinnon perusteita rinnalla ja peilata asioita aktiivisemmin siihen. Hokasin tämän vasta lopussa ja työstö jäi siinä mielessä vähän köykäiseksi. Taisi tosin paras puhti olla jo hiipunut perjantai-iltapäivässä. Työssäni käytän mm. Liikunnanohjauksen perustutkinnon opetussuunitelmaa  ja Liikunnan ammattitutkinnon näyttötutkinnon perusteita. Työstö on siis vielä omalla kohdallani edessä...

Läpikäymisen pedagogiikan opetusvideo ja lyhyt keskustelutuokio aiheesta oli hyvä muistutus. Tähän palaan varmasti pohdinnoissani myöhemmin. Tunnistan haluni saada kaikki heti nyt, haltuun, suoritetuksi, äkkiä. Se pysäytti sopivasti olemaan läsnä...tässä...hetkessä...vasta...toisessa... lähiopetuspäivässä.

     

Ensimmäisen päivän havaintoja

Hope-opintojen ensimmäinen lähiopetuspäivä takana. Mielenkiintoista.

Ryhmä on monimuotoinen ja värikäs. Moniammatillisuus, kokemustaustan yllättävän suuri vaihtelevuus ja eri sukupolvien kohtaaminen on toki rikkaus, mutta myös omalla tavallaan haastavaa. Löytyykö yhteinen sävel?

Tuutorit ja muu henkilökunta vaikuttaa työlleen omistautuneilta innostajilta, joten ainakaan heidän tukensa ja ammattitaitonsa puutteesta tämä ei jää kiinni. Tuli kovinkin turvallinen ja hoivattu olo heidän tavastaan käsitellä ensimmäistä päivää opiskelevia aikuisopiskelijoita.

Opintojen rakenne ja sisältötavoitteet yllättivät positiivisesti. Saankin sisällytettyä vaikka kuinka paljon historiaani ja jo tehtyjä työtunteja. Nyt se vain pitää lähteä kaivamaan esiin, muistelemaan, tunnistamaan ja osoittamaan, dokumentoimaan ja konkretisoimaan. Tekemään näkyväksi ja ymmärrettäväksi. Paljon on jo osaamista olemassa.

Työskentelytavat ovat inspiroivia. Erityisen mielekkäänä koen juuri tämän blogin rakentamisen portfoliona. Pidän siitä, että saan rauhassa yksin reflektoida, ryhmätilanteet toki antavat ideoita ja ajatuksilleni pohjaa, mutta en saa niistä ehkä ihan sitä hyötyä irti, mikä olisi ajankäytöllisesti relevanttia. Akvaariotentti oli minulle uusi tuttavuus. Ainoa kysymys, mikä niistä nousi oli, miksei meillä yliopistolla ollut akvaariotenttejä!

Päivän saavutus: voitto "tyhjänpaperinkammosta". Kun tein päätöksen, etten muotoile kirjoitusasua vielä mitenkään, vaan alan piirtää kynällä paperiin koukeroita, sanoja alkoi pulpahdella ja hetkessä ne täyttivät nivaskan ensimmäisen sivun.

Sanoja siellä täällä; perinteiset kynä ja paperi tabletin rinnalla

Päivän tärkein oivallus: Matka opettajaksi kasvamiseen ei alkanutkaan tänään...se on alkanut jo kauan aikaa sitten ja palapeli rakentuu jo. Tänään, ensimmäisenä päivänä, hopeopinnot ovat toivoa täynnä...

Yhteisiä säveliäkin jo löytyi