Aamupäivän sessio toteutettiin breakout-tiloissa, joihin ryhmäläiset oli etukäteen arvottu. Alustuksena keskustelulle ja ydinasioiden kirjaamiselle toimi kullekin ryhmälle valikoitu elokuva sekä kehittämiskohteiden visualisointi piparkakku-ukkelin avulla. Oma ryhmäni käsitteli elokuvaa palautteenannon merkityksestä. Piparkakun sisään kirjattiin asioita, joita elokuvan ja keskustelun pohjalta koettiin omiksi kehittämisenkohteiksi ja ulkopuolelle niitä kehittämishaasteita, joita esimies tai yhteiskunta asettaa. Palaan piparkakkupohdintaani sivulla, joka käsittelee arviointi- ja palauteosaamistani. Ryhmä valitsi minut vetäjäksi ja kirjasin ajatuksia yhteisestä pohdinnastamme virtuaaliselle muistilapulle, jonka myöhemmin koko Hoperyhmämme näki. Haaste oli se, että osa ryhmästämme oli klikannut vahingossa väärää elokuvalinkkiä, emmekä siis loppupohdinnassamme jakaneet samaa katselukokemusta. Toisaalta tämä pakotti meidät todelliseen yhteistoiminnalliseen oppimiseen, kun elokuvan katsoneet joutuivat referoimaan sisältöä ja kaivamaan sen ydinasiat muille. "Oikeaa" elokuvaa katsomattomat puolestaan toivat näkemyksiään selkeästi vain omasta kokemustaustastaan ja loivat jopa asiayhteyksiä katsomaansa "väärään" elokuvaan, Opetuksessa ja oppimisessa synteesien luominen on tärkeä taito, lopulta niin moni asia liittyy toisiinsa, ettei tämä "väärien" elokuvien -katsomiskokemuskaan hukkaan mennyt. Lopuksi pohdinnat avattiin vielä ryhmän vetäjän toimesta koko Hoperyhmälle, mikä oli myös merkittävä osaamisresurssien osoittamismahdollisuus opintojen kannalta. Tässä linkki vetämääni InputOutput-elokuvan johdattamaan pohdintayhteenvetoon, huh, enää ei tarvitse jännittää spontaanejakaan opetustehtäviä koko ryhmälle, kun sen on nyt omalla kohdalla korkannut.
Iltapäivän sessioiden opetusmenetelmänä oli learning cafe. Työskentelimme neljässä virtuaalitilassa, jota veti valittu isäntä/emäntä, joka pysyi koko ajan samassa virtuaalitilassa, kun muut kiersivät niitä pienryhmissä. Keskustelujen aiheina oli oppimisympäristön, opetussuunnitelman, organisaation ja opettajan ajantasaisen osaamisen kehittäminen. Keskustelujen aikana jokaisella oli mahdollisuus kirjata ajatuksiaan virtuaaliselle lakanalle. Isäntä/emäntä vetivät käydyt keskustelut vielä lopuksi yhteen koko Hoperyhmälle. Viimeinen tehtävä ennen juhannuksen viettoon siirtymistä oli kirjata monivalintatehtävään oma arvio kehittämisosaamisesta annettujen väittämien pohjalta sekä kirjata avoimeen kenttään, miten on kehittänyt oman alan opetusta kokemuksen pohjalta.
Verkko-opetuspäivä oli kiinnostava ja muutamista teknisistä vaikeuksista huolimatta toivoisin tällaisia lisää. Oppimisympäristö oli minulle uusi, usein ajatellaan, että liikuntaa ei voisi oppia ja opettaa kuin käytännössä todellisissa toimintaympäristöissä, mutta esimerkiksi usein opiskelijoiden tylsäksi kokema anatomian ja fysiologian opiskelu saisi varmasti lisämielenkiintoa tämäntyyppisten menetelmien avulla. Näkisin myös liikuntatapahtumien ja -leirien suunnittelun mielekkäänä näin virtuaalisesti. Sometan. Olen siis olemassa -postauksessa olenkin tuonut esiin omaa resurssiosaamistani sosiaalisen median osalta, mutta myönnän harjoituksen puutteen tämäntyyppisissä oppimisympäristöissä ja mielelläni osallistuisin Tiiun mainitsemaan koulutukseen syksyllä. Tässä opettajan rooli tulee mielenkiintoisella tavalla välillä "näkymättömäksi", opettaja muuttuu ohjaajaksi ja oppimisen mahdollistajaksi, tuutoriksi. Opettaja ja oiskelijat saavat mahdollisuuden nähdä muiden "ajatuksenjuoksua" virtuaalisissa muistilapuissa ja lakanoissa, jopa reaaliajassa. Lisäksi on opeteltava kuuntelemaan toista, kun mikrofonin kautta päällekkäinpuhuminen on mahdotonta. Haasteena on opiskelijan hereilläpitäminen, läsnäoleminen. Etenkin, jos sessiot ovat pitkiä, on myös helppo tuudittautua olemaan passiivinen ja puuhailla netissä muuta. Silti ehdottomasti haasteistaan huolimatta kokeilemisenarvoinen...jään makustelemaan, miten omalla kohdallani siirtäisin liikunnan osittain virtuaaliseksi...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti