Syksyn toisena lähipäivänä juhlimme 40-vuotiasta oululaista ammatillista opettajankoulutusta. Aamupäivä kului ennakkoon valitsemissamme työpajoissa. Oma valintani oli Osaamisen aarrekartta opettajan osaamisen kehittämiseen -paja. Tämä työpaja koostui neljästä osakokonaisuudesta, joita pienryhmissä kiersimme. Työparini oli Amok:n TKI-päällikkö Tomi Guttorm, jonka näkemyksistä oli mielenkiintoista ammentaa omia ajatuksia. Tulevaisuus - osaaminen näkyväksi -osakokonaisuudessa keskityimme pohtimaan nuorten osallisuuden ja osallistamisen merkitystä eri opintoasteiden ja työelämään sijoittumisen näkökulmista. Ideoimme osallistavia työtapoja kouluihin mm. yrittäjyyskasvatuksen pohjalta. Osaava Verme - voimaannuttavaa vertaistukea -osakokonaisuudessa kuulimme mentorointikoulutuksesta, jonka avulla koulutetaan vertaisryhmämentoreita tukemaan aloittelevien opettajien ammatillista kasvua. Samalla saimme tehtäväksemme piirtää oman ammatillisen identiteettimme ja kertoa, mitä näimme työparimme piirtämässä kuvassa. Tomi kuvasi omaa ammatillista identiteettiään hyrränä, kierteenä, jonka tulkitsin kerroksellisuutena ja jatkuvana prosessina, jossa toiminta etenee ja jossa toisaalta palataan takaisin arvioimaan ja uudelleenarvioimaan kehittämisajatuksia. Oma kuvani piirtyi tällaisena:
Tomi tulkitsi sen alati kasvavana ja energisenä, sydämen asiana minulle. Työelämäpedagogi - työelämäläheistä pedagogiikkaa -osakokonaisuus keskittyi mielestäni enemmänkin markkinoimaan Amok:n järjestämää opettajille suunnattua työelämäasiantuntijuuden koulutusta kuin sinänsä tarjoamaan työpajatyöskentelyä. Tästä en saanut ihan irti sitä, mitä olisin toivonut. Viimeinen osakokonaisuus oli Pelillisyys ohjauksessa - nuorten ääni kuulumaan, jossa pääsimme konkreettisesti pelaamaan erilaisia työelämää käsitteleviä korttipelejä. Materiaalit ja pelillinen toimintatapa ovat varmasti varsinaista kohderyhmää, nuoria, puhuttelevia, joskin osa käsitteistä oli todella haastavia. Tämä osakokonaisuus tosin sparrasi kehittämään jälleen omia opetusmenetelmiä...jotain pelillistä siis.
Iltapäivällä näimme Amok:sta tehdyn juhlavuosidokumentin. Upeaa sitoutumista henkilökunnalta, hieno taidonnäyte! Päivä päättyi ryhmätyöskentelyyn, jossa avasimme ammatillisen opettajan osaamista ennen, nyt ja tulevaisuudessa. Oma ryhmäni perehtyi ammattikasvatuksen historiaan 1900-luvulla lähinnä Wikipedian kautta. Syystä tai toisesta porukka oli tässä vaiheessa päivää niin väsyneitä, ettei paukkuja enää oikein riittänyt pitkäjänteiseen työskentelyyn. Tämä osio jäi hiukan ohueksi lähipäivän osalta, mutta lueskelin lisää ammatillisen opettajuuden muuttumisesta Vitsasta ohjaukseen - ammatillisen opettajan matka nykyaikaan -kehittämishankeraportista. Raportti kuvaa ammatillisen opettajan roolin muuntumista kuria pitävästä kasvattajasta oppimisen ohjaajaksi.
tiistai 28. lokakuuta 2014
Pitkästä aikaa...
Syksyn lähiopinnot käynnistyivät 1.9. Olin huojentunut siitä, että kesä oli ollut omalla kohdallani tuotteliasta aikaa, olin tehnyt kaikki itsearvioinnit tiukan aikataulun mukaan. Samalla uhkuin tarmoa tulevaan: jaksaisin varmasti panostaa opiskeluihin, sillä halusin nopeasti valmistua varmistaakseni töideni jatkumisen pätevänä opettajana. Sitten tuli elämä väliin. Tapahtui kerralla paljon muutoksia sekä työ- että henkilökohtaisessa elämässä, aika yllättäviäkin. Meni voimat ja opinnot jäivät lapsipuolen asemaan. Tämä blogi jäi kirjaamatta ajantasaisesti ja huono omatunto kalvoi...
Nyt, pari kuukautta myöhemmin tartun pikkuhiljaa asioihin uudelleen. Olen armollinen itselleni, maailma ei kaadu, vaikka en valmistuisi alkuperäisen suunnitelmani mukaan, ehtii väljemmässäkin ajassa. Koska voimia ei ollut päivittää blogia ajallaan, palaan asioihin näin jälkikäteen toivoen samalla, että aika olisi myös tuonut uutta perspektiiviä asioihin.
Ensimmäinen lähipäivä kului portfoliopysäkillä, jossa analysoimme ja vertaisarvioimme oppimiskäsityskirjoitelmiamme omissa pienryhmissämme. Oppimiskäsityskirjoitelmia purettiin paneelikeskustelun avulla, jossa ryhmämme keskittyi pariin kysymykseen:
1. Miten opetat omaa alaasi?
2. Miten omaa alaasi oppii parhaiten?
Pohdimme tehtävänantoa pienryhmässämme erityisesti kasvatus- ja liikunta-alan opetus- ja oppimiskulttuurien näkökulmasta. Olen onnekas, sillä meillä on liikunta-alan oppilaitoksena mahdollisuus ja toimintatapakulttuuri tehdä yhteistyötä monien aitojen asiakasryhmien kanssa ja onneksemme meidän kanssamme myös halutaan tehdä yhteistyötä yli oppilaitos- ja ammattialarajojen. Lisäksi lähtökohtamme on, että viemme opiskelijat alusta asti erilaisiin toimintaympäristöihin. Itseäni yllätti, että esim. kasvatusalalla autenttisiin toimintaympäristöihin ja asiakaskontakteihin ei ole niinkään totuttu oppilaitos-päiväkoti -toiminnassa muuten kuin työssäoppimisjaksoilla. Toki opiskelijatyötä on vähän haasteellista toteuttaa perinteisesti päiväkotiympäristöissä, mutta tämän koen isona puutteena opiskelijoiden ammattitaidon ja ammatti-identiteetin kasvamisen kannalta. Päiväkotiympäristöstä voisi yrittää irrottautua ja miettiä muita alle kouluikäisten kanssa toimivia yhteistyötahoja. Olisiko vaikkapa avoin päiväkotitoiminta ja perhekerhot/perhekahvilat otollisempia yhteistyötahoja tai alle kouluikäisten harrastustoiminnot?
Työelämälähtöisyydessä ja eri oppilaitosyhteistyössä on kehittämisen varaa. Synergiamahdollisuuksia olisi vaikka kuinka ja moni mahdollisuus jäänee puolitiehen. Uskon, että mitä enemmän opiskelijat saavat jo varhaisessa vaiheessa opintojaan samaistumisen kohteita työelämän puolelta, sitä vahvemmaksi kehittyy myös positiivinen ammattiylpeys. Opettajat hyötyvät asiantuntijuusyhteistyöstä mm. pysymällä paremmin ajantasalla työkentän tarpeista. Itseäni kiinnostaisi tällä hetkellä kehittää mm. yhteisopettajuuden malleja eri oppilaitosten välille ja miksei oman oppilaitoksen sisälläkin. Omille näkemyksille kaipaisi säännöllisiä "vertaispeilejä" oman kehittymisen näkökulmasta ja toisinaan vähän harmittaa sekin, ettei esimies (rehtori) lopulta näe minua juuri koskaan työssäni parhaimmillani eli opettamassa.
Nyt, pari kuukautta myöhemmin tartun pikkuhiljaa asioihin uudelleen. Olen armollinen itselleni, maailma ei kaadu, vaikka en valmistuisi alkuperäisen suunnitelmani mukaan, ehtii väljemmässäkin ajassa. Koska voimia ei ollut päivittää blogia ajallaan, palaan asioihin näin jälkikäteen toivoen samalla, että aika olisi myös tuonut uutta perspektiiviä asioihin.
Ensimmäinen lähipäivä kului portfoliopysäkillä, jossa analysoimme ja vertaisarvioimme oppimiskäsityskirjoitelmiamme omissa pienryhmissämme. Oppimiskäsityskirjoitelmia purettiin paneelikeskustelun avulla, jossa ryhmämme keskittyi pariin kysymykseen:
1. Miten opetat omaa alaasi?
2. Miten omaa alaasi oppii parhaiten?
Pohdimme tehtävänantoa pienryhmässämme erityisesti kasvatus- ja liikunta-alan opetus- ja oppimiskulttuurien näkökulmasta. Olen onnekas, sillä meillä on liikunta-alan oppilaitoksena mahdollisuus ja toimintatapakulttuuri tehdä yhteistyötä monien aitojen asiakasryhmien kanssa ja onneksemme meidän kanssamme myös halutaan tehdä yhteistyötä yli oppilaitos- ja ammattialarajojen. Lisäksi lähtökohtamme on, että viemme opiskelijat alusta asti erilaisiin toimintaympäristöihin. Itseäni yllätti, että esim. kasvatusalalla autenttisiin toimintaympäristöihin ja asiakaskontakteihin ei ole niinkään totuttu oppilaitos-päiväkoti -toiminnassa muuten kuin työssäoppimisjaksoilla. Toki opiskelijatyötä on vähän haasteellista toteuttaa perinteisesti päiväkotiympäristöissä, mutta tämän koen isona puutteena opiskelijoiden ammattitaidon ja ammatti-identiteetin kasvamisen kannalta. Päiväkotiympäristöstä voisi yrittää irrottautua ja miettiä muita alle kouluikäisten kanssa toimivia yhteistyötahoja. Olisiko vaikkapa avoin päiväkotitoiminta ja perhekerhot/perhekahvilat otollisempia yhteistyötahoja tai alle kouluikäisten harrastustoiminnot?
Työelämälähtöisyydessä ja eri oppilaitosyhteistyössä on kehittämisen varaa. Synergiamahdollisuuksia olisi vaikka kuinka ja moni mahdollisuus jäänee puolitiehen. Uskon, että mitä enemmän opiskelijat saavat jo varhaisessa vaiheessa opintojaan samaistumisen kohteita työelämän puolelta, sitä vahvemmaksi kehittyy myös positiivinen ammattiylpeys. Opettajat hyötyvät asiantuntijuusyhteistyöstä mm. pysymällä paremmin ajantasalla työkentän tarpeista. Itseäni kiinnostaisi tällä hetkellä kehittää mm. yhteisopettajuuden malleja eri oppilaitosten välille ja miksei oman oppilaitoksen sisälläkin. Omille näkemyksille kaipaisi säännöllisiä "vertaispeilejä" oman kehittymisen näkökulmasta ja toisinaan vähän harmittaa sekin, ettei esimies (rehtori) lopulta näe minua juuri koskaan työssäni parhaimmillani eli opettamassa.
Tilaa:
Kommentit (Atom)
